Pekka Kujala

Pekka Kujala

kiinteistönvälittäjä LKV, partner

Kielitaito: suomi, englanti

Pekka omistautuu jokaiseen toimeksiantoon täydellä sydämellä. Nuorena opittu korkea työmoraali ja yrittäjähenkisyys sekä halu saada onnistumisia aikaan takaavat hänen asiakkailleen laadukkaasti hoidetun asuntokaupan alusta loppuun asti. Pekka on asiakkaiden käytettävissä 24/7, eikä osaa kuvitella tekevänsä mitään muuta työtä. Pekka on saanut paljon hyvää palautetta siitä, että kommunikaatio ja asioiden hoitaminen hänen kanssaan on sujuvaa ja leppoisaa, mutta samalla kuitenkin täsmällistä. Kaikista palkitsevinta työssä hänelle on se pieni jännitys, joka leijuu ilmassa, kun hän toimii ostajan ja myyjän konsulttina kauppaneuvottelussa – ja toki tunne onnistuneista asuntokaupoista. Pekka toimii pääsääntöisesti Helsingin ja Espoon alueella ja on erikoistunut tavallisten perheasuntojen lisäksi arvoasuntojen ja merenrantakohteiden välittämisessä aina Helsingin kantakaupungista Espooseen ja Porvoosta Inkooseen. Varsinkin hintavampien kohteiden myynnissä uskottava kiinteistönvälittäjä on keskeisessä asemassa kauppojen toteutumisessa. Itsekin Töölössä asuvana välittäjänä Pekka tuntee Töölön alueen kuin omat taskunsa.

Varaa aika kalenteristani

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Suvisaaristo Myyty

Suvisaaristo

Espoo | Omakotitalo 297 m2

Raiski, Savijärvi Myyty

Raiski, Savijärvi

Sipoo | Omakotitalo 207 m2

Tapiola Myyty

Tapiola

Espoo | Kerrostalo 33 m2

Munkkivuori Myyty

Munkkivuori

Helsinki | Kerrostalo 50 m2

Lauttasaari Myyty

Lauttasaari

Helsinki | Kerrostalo 66 m2

Kulosaari Myyty

Kulosaari

Helsinki | Kerrostalo 69 m2

Etu-Töölö Myyty

Etu-Töölö

Helsinki | Kerrostalo 45 m2

Punavuori Myyty

Punavuori

Helsinki | Kerrostalo 50 m2

Veräjämäki, Oulunkylä Myyty

Veräjämäki, Oulunkylä

Helsinki | Omakotitalo 280 m2

Myllypuro Myyty

Myllypuro

Helsinki | Erillistalo 196 m2

Alppiharju, Kallio, Sörnäinen Myyty

Alppiharju, Kallio, Sörnäinen

Helsinki | Kerrostalo 52 m2

Eira Myyty

Eira

Helsinki | Kerrostalo 160 m2

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.