2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023

Olen saanut Bo Best -tunnustuksen. Tunnustus myönnetään vuosittain poikkeuksellisen upeaa myynnillistä työtä tehneille Bo:n huippuvälittäjille.

Mikon aiempi ura huippu-urheilun parissa on muokannut hänestä määrätietoisen, periksiantamattoman, erinomaisiin tuloksiin pyrkivän ja niihin myös pääsevän huipputekijän. Pitkä kokemus yrittäjänä, aiemmin myös välitysalalla, on kasvattanut Mikolle merkittävän asiakasverkoston. Ei siis ihme että kodinvaihtajat luottavat Mikon ammattitaitoon ja palaavat palveltavaksi uudelleen vuosienkin jälkeen. Rauhallisen mutkaton, mutta huumorintajuinen välittömyys huokuu miehestä heti ensikontaktissa.

Vapaa-ajallaan Mikon löytää kuntosalilta, ja tenniksen jäätyä vähemmälle viime vuosina miehen intohimona on nykyään padelin pelaaminen. Kolmilapsisen perheen elämä on ajoittain hektistä, mutta rentoutuminen onnistuu harrastusten ohella myös omalla pihalla puuhaillessa ja illan tullen poreissa.

Varaa aika kalenteristani

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Maammonkatu 10

Maammonkatu 10

435 000,00 € 155 m²

Hirvikallio, Tampere | Omakotitalo 2012 4-5mh, oh, k, psh, s, khh, aula, kph/wc, vh x2, et, lasitettu terassi, parveke + autokatos, varasto

Kraatarinkatu 15

Kraatarinkatu 15

199 000,00 € 87,5 m²

Haapalinna, Tampere | Kerrostalo 1985 4h, k, kph, erill. wc, lasitettu parveke

Tohlopinkatu 26

Tohlopinkatu 26

337 000,00 € 176 m²

Tohloppi, Tampere | Omakotitalo 1967 3-4mh, oh, k, psh, s, khh, erill. wc 2, vh, var, harrastetila,

Siltakatu 17

Siltakatu 17

289 000,00 € 115 m²

Armonkallio, Tampere | Puutalo-Osake 1907 2mh, oh, k, kph, erill. wc, kht (yhtiöjärj. mukaan 75m²)

Nahkakuja 3

Nahkakuja 3

495 000,00 € 93 m²

Pyynikki, Tampere | Kerrostalo 2020 3h, k, rt, kph, s, erill. wc, vh, et, parveke

Välimaankatu 7

Välimaankatu 7

187 000,00 € 48,6 m²

Tammela, Tampere | Kerrostalo 1932 2h, kk, kph

Yliopistonkatu 50

Yliopistonkatu 50

299 000,00 € 54,5 m²

Tammela, Tampere | Kerrostalo 2016 2h, k, kph, s, vh, lasitettu parveke

Varalankatu 32

Varalankatu 32

1 180 000,00 € 144,5 m²

Tahmela, Tampere | Rivitalo 2002 4-5h, k, psh, s, kph, erill. wc, khh, et, vh x2, lasitettu parveke, terassi, ulkovar. + autotalli

Näsilinnankatu 20

Näsilinnankatu 20

270 000,00 € 63 m²

Keskusta, Tampere | Kerrostalo 1962 2-3h, avokeittiö, kph, vh x2 (yhtiöjär.mukaan 2h+k)

Virtasalmentie 23

Virtasalmentie 23

349 000,00 € 100,5 m²

Viiki, Nokia | Kerrostalo 2012 4h, k, kph, s, erill. wc, khh, lasitettu parveke

Mäkipäänkatu 28-30

Mäkipäänkatu 28-30

146 000,00 € 31 m²

Tammela, Tampere | Kerrostalo 1941 1h, kk, kph

Sommerinkatu 9

Sommerinkatu 9

470 000,00 € 94 m²

Lapinniemi, Tampere | Kerrostalo 2004 3-4h, k, kph, s, et, lasitettu parveke x 2

Mammankuja 185

Mammankuja 185

1 370 000,00 € 178,5 m²

Jumesniemi, Hämeenkyrö | Mökki Tai Huvila 2015 3mh, oh, k, rt, pkh, psh, s, khh, erill. wc, kph, olesk., viinikellari, autotalli + rantasauna/tupa, savusauna

Mammankuja 185

Mammankuja 185

1 370 000,00 € 178,5 m²

Jumesniemi, Hämeenkyrö | Omakotitalo 2015 3mh, oh, k, rt, pkh, psh, s, khh, erill. wc, kph, olesk., viinikellari, autotalli + rantasauna/tupa, savusauna

Ojavainionkatu 8

Ojavainionkatu 8

79 000,00 € 80 m²

Annala, Tampere | Kerrostalo 1985 3h, k, kph, s, et, vh, lasitettu parveke

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Ruotula Myyty

Ruotula

Tampere | Rivitalo 135 m2

Viiala Myyty

Viiala

Tampere | Paritalo 108 m2

Harjuniitty Myyty

Harjuniitty

Nokia | Omakotitalo 180 m2

Vuores Myyty

Vuores

Tampere | Omakotitalo 87 m2

Tampella Myyty

Tampella

Tampere | Kerrostalo 80 m2

Tampella Myyty

Tampella

Tampere | Kerrostalo 80 m2

Vuohenoja Myyty

Vuohenoja

Tampere | Omakotitalo 209 m2

Takahuhti Myyty

Takahuhti

Tampere | Rivitalo 62 m2

Huikas Myyty

Huikas

Tampere | Rivitalo 80 m2

Pyynikki Myyty

Pyynikki

Tampere | Kerrostalo 56 m2

Vuores Myyty

Vuores

Tampere | Omakotitalo 183 m2

Muotiala Myyty

Muotiala

Tampere | Autokatos

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.