Kanavaranta 3

Keskusta, Oulu | Kerrostalo | 3h, k, s

  • 287 000 €

    Velaton hinta

  • 69,5 m2

    Asuinpinta-ala

  • 326,65 €/kk

    Hoitovastike

  • 1998

    Rakennusvuosi

Nyt myynnissä unelmien kaupunkikoti Kanavarannasta.

Tämä ensimmäisen kerroksen 69,5 neliöinen läpitalon kolmio ihastuttaa selkeällä pohjaratkaisullaan ja laadukkailla materiaalivalinnoillaan. Kodissa on kunnon eteiskäytävä, joka mahdollistaa hyvät säilytysratkaisut ulkovaatteille. Käytävältä on kulku myös makuuhuoneisiin, joita on kaksi kappaletta. Isommassa on reilusti tilaa parisängylle ja hieman pienempi sopii hyvin esimerkiksi vieras-, työ- tai lastenhuoneeksi.

Erillisen keittiön ansiosta asunnossa on hyvin tilaa ruoanlaitolle ja astioiden säilytykseen. Keittiön allas, työtasot ja kaapistot ovat uusittu viime vuosikymmenellä.. Tyylikäs kylpyhuone ja sauna ovat täysin remontoituja vuonna 2019 ja ovat näin ollen pitkäksi aikaa remonttivapaat. Olohuoneesta on kulku isolle lasitetulle terassille ja pienelle piha-alueelle.

Sijaintina Kanavaranta on kaikkea, mitä voi laadukkaalta kaupunkiasumiselta toivoa. Taloyhtiö sijoittuu kevyen liikenteen väylän viereen, joten se on hyvin rauhoitettu autojen melulta. Alle puolen kilometrin kävelymatkalla sinua tulee vastaan muun muassa kirjasto, teatteri, jatkuvasti kehittyvä Torinranta, useampi laadukas ravintola, isompia ja pienempiä ruokakauppoja sekä tietysti kauniit vesistö- ja puistomaisemat.

Olisiko tämä teidän tuleva kotinne? Ota yhteyttä ja sovi oma esittelyaikasi:

Toni Haapakoski
Kiinteistönvälittäjä, LKV
toni@bo.fi
040 569 8682

Kiinnostaako tämä kohde?

Ota meihin yhteyttä tai jätä viesti

HUONEISTO

Osakkeet
1288-1777
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Huoneluku
3h, k, s
Kerros
1
Kerroksia
6
Asuinpinta-ala
69,5 m²
Muut tilat
0,0 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Yhtiöjärjestyksen mukainen. Isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Parveke
Lasitettu
Parvekkeen ilmansuunta
Länsi
Liesi
Keraaminen
Keittiön muut varusteet
Liesituuletin, astianpesukone
Keittiön työtasojen materiaali
Kivi
Keittiön lattiamateriaali
Parketti
Keittiön seinien materiaali
Maalattu
Pesutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Kylpyhuone remontoitu 2019
Kylpyhuoneen varustus
Pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku
Kylpyhuoneen lattiamateriaali
Laatta
Kylpyhuoneen seinämateriaali
Kaakeli
Sauna
Asunnossa on sauna
Saunan kuvaus, lisätiedot ja varustus
Sauna remontoitu 2019
Saunan lattiamateriaali
Laatta
Saunan seinämateriaali
Puu
Makuuhuoneen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Parketti hiottu 2019.
Lukumäärä: 2
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Oleskelutilojen kuvaus, lisätiedot ja varustus
Parketti hiottu 2019.
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Lattiamateriaali
Parketti hiottu 2019.
Muut säilytystilat
Kellarikomero
Kunto
Hyvä

KIINTEISTÖ- JA YHTIÖTIEDOT

Yhtiön nimi
Asunto Oy Oulun Meritulli
Tontin omistus
Vuokrattu
Tontin vuokraaja
Oulun kaupunki
Tontin vuokrasopimus päättyy
31.12.2050
Tontin koko
1 455,00 m²
Käyttöönottovuosi
1998
Rakennusmateriaali
Muu, betonielementti
Kattotyyppi
Tasakatto
Kate
Huopakate
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Energiatodistus
Kyllä
Energialuokka
D2018
Tehdyt korjaukset ja remontit
2009 Julkisivujen puuosien huoltomaalaus, 2010 Kellarikerroksen lattioiden maalaustyöt sekä osa seinistä,
2014 Vesikaton korjaus- ja huoltotyöt
2017 IV-kanavien puhdistus ja säätö
2018 Hissin käyttöjärjestelmän uusiminen
2019 Yhteisen piha-alueen kunnostus
2019 Porraskäytävän polttimot liiketunnistimilla toimiviin LED-polttimoihin
2019 Porraskäytävän seinien maalaus
2020 Kaukolämmön alajakokeskuksen uusiminen
2020: Yhteispihan kalusteiden huoltomaalaus, kaukolämmön alajakokeskuksen uusiminen
2021: Vesikaton uusiminen, huoneisto-ovien karmien tiivistys, palo-osastointi
2022: Kellarikerroksen vesivahingon korjaus
2023: Salaojien huuhtelu ja kuvaus
2025: Viemäreiden huuhtelu ja kuvaus
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
Piha-alue: elementtisaumojen tarkistus/uusinta (2026)
Julkisivut: huoltomaalaukset (2027)
Palovaroittimet: uusinta, toiminnan tarkistus vuosittain (2027)
Ikkunat: ikkunatiivisteiden kunnostus (2028)
Ulko-ovet: parvekeovien maalaus (2028)
Yleiset tilat: huoltomaalaukset (2029)
Lämmitysjärjestelmä: tasapainotus (2029)
Vesi- ja viemärijärjestelmä: valurautaviemäreiden sukitus (2030)
Ilmanvaihtojärjestelmä: IV-kanavien puhdistus ja säätö (2030)
Sähkö- ja tietojärjestelmä: yhteisantennijärjestelmän uusinta/kunnostus (2030)
Hallipaikat
24
Lisätietoja autonsäilytyspaikoista
Kiinteistö Oy Oulun Meriparkissa on hallinnassa 24 autohallipaikkaa.
Lainat
10 726,50 €
Isännöitsijä
Oiva Isännöinti Oulu Oy
Seija Makkonen
seija.makkonen@oi.fi
Kiinteistönhoito
Huoltoyhtiö
Hissi
Taloyhtiössä on hissi
Taloyhtiössä muuta
Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, askarteluhuone.

MUITA TIETOJA

Kaavoitus
Asemakaava
Lisätietoa kaavoituksesta
Oulun kaupunki
asemakaavoitus@ouka.fi
Vapautuu
Sopimuksen mukaan

ASUMISKUSTANNUKSET

Hoitovastike
326,65 €/kk (4,70 €/m²)
Yhtiövastike yhteensä
365,85 €
Rahoitusvastike
39,20 €/kk (0,56 €/m²)
Vesimaksu
18,00 oma mittari
Autopaikka
28,00 €/kk

HINTA

Myyntihinta
286 249,17 € (4 118,69 €/m²)
Velaton hinta
287 000,00 € (4 129,50 €/m²)
Velkaosuus
750,83 € (10,80 €/m²)
Vuokrattu
Kyllä
Kanavaranta 3 - kuva 1 Kanavaranta 3 - kuva 2 Kanavaranta 3 - kuva 3 Kanavaranta 3 - kuva 4 Kanavaranta 3 - kuva 5 Kanavaranta 3 - kuva 6 Kanavaranta 3 - kuva 7 Kanavaranta 3 - kuva 8 Kanavaranta 3 - kuva 9 Kanavaranta 3 - kuva 10 Kanavaranta 3 - kuva 11 Kanavaranta 3 - kuva 12 Kanavaranta 3 - kuva 13 Kanavaranta 3 - kuva 14 Kanavaranta 3 - kuva 15 Kanavaranta 3 - kuva 16 Kanavaranta 3 - kuva 17 Kanavaranta 3 - kuva 18 Kanavaranta 3 - kuva 19 Kanavaranta 3 - kuva 20 Kanavaranta 3 - kuva 21 Kanavaranta 3 - kuva 22 Kanavaranta 3 - kuva 23 Kanavaranta 3 - kuva 24 Kanavaranta 3 - kuva 25 Kanavaranta 3 - kuva 26 Kanavaranta 3 - kuva 27 Kanavaranta 3 - kuva 28 Kanavaranta 3 - kuva 29 Kanavaranta 3 - kuva 30 Kanavaranta 3 - kuva 31 Kanavaranta 3 - kuva 32 Kanavaranta 3 - kuva 33 Kanavaranta 3 - kuva 34