Myyjän muistilista ennen asuntoesittelyä Asuntoesittely on se hetki, jolloin sinulla myyjänä on paras mahdollisuus saada ostajat ihastumaan kohteeseen ja tekemään tarjous. Näillä vinkeillä saat kotisi koko potentiaalin esille ostajien saapuessa asuntoesittelyyn! Raivaus ja karsinta selkeyttävät kotia Siirrä henkilökohtaiset tavarat piiloon kaappeihin, karsi ylimääräiset tavarat ja paperikasat. Näin kodin ilme on neutraalimpi ja pelkistetympi. Tällöin ostajan on helpompi nähdä itsensä ja oma elämänsä juuri tässä kodissa. Rakkaat lemmikit ovat iso osa elämää, mutta asuntonäyttöä varten niiden tavarat on hyvä laittaa piiloon. Samoin lemmikeille on syytä etsiä hoitopaikka näyttöjen ajaksi niin, etteivät ne ole kotona niiden aikana. Hyvänä vinkkinä siihen, mitä kannattaa karsia toimii se, että mietit mitä itse et haluaisi asuntonäytöllä nähdä vieraiden ihmisten elämästä. Ensivaikutelman merkitystä ei kannata unohtaa, joten kiinnitä huomiota erityisesti pihaan, etuterassiin ja eteiseen. Asuntonäytöllä potentiaalinen ostaja saattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi eteisen takkikasaan ja yhdistää sen säilytystilan puutteeseen. Samalla ensivaikutelma kertoo siitä, että tässä kodissa asiat ovat kunnossa ja siitä on pidetty hyvää huolta. Siivous on aina paras sisustusvinkki Kaikki aistit vaikuttavat siihen, miltä koti tuntuu. Näköaistin lisäksi niin se, miltä siellä tuoksuu kuin minkälaisia ääniä kuuluu ympäriltä, luovat vahvasti kuvaa kohteesta. Puhdas koti tuoksuu hyvältä ja kertoo siitä, että siitä on pidetty hyvää huolta rakkaudella. Keinotekoiset tuoksut, kuten tuoksukynttilät ja huonetuoksut, voivat tuntua monista liian voimakkailta. Valoa ja tilantuntua kotiin Kaikki kodit eivät luonnostaan ole avaria ja valoisia, mutta kaikkiin koteihin niitä molempia saa luotua lisää. Pesemällä ikkunat maksimoit sisään tulevan valon määrän ja pimeään vuodenaikaan monipuolinen valaistus tuo kodin kaikki nurkat esille. Sälekaihtimet kannattaa nostaa ylös ja raskaiden tummasävyisten verhojen poisto luo kodin ilmeestä kevyemmän. Kun koti on siivottu ja raivaus suoritettu, tuoreet kukat olohuoneen maljakossa, iloisen väriset hedelmät kulhossa tai raikkaan vihreät yrtit keittiön tasolla luovat viimeisen silauksen ja mukavan kodikkaan tunnelman. Monet asiakkaamme myös stailaavat kotia kevyesti inspiroiduttuaan myyntikuvistamme, joihin koti on stailattu ammattilaisen toimesta. Ammattitaitoinen välittäjä on myyjän paras apu Asiantunteva ja hyvin valmistautunut välittäjä, joka osaa tuoda myytävän kohteen parhaat puolet esille. Hän osaa kertoa kaikki tarvittavat faktat ostajehdokkaille on sekä myyjän että ostajan kannalta arvokas apu asuntokaupoilla. Monelle välittäjän valitsemisen taustalla on halu elää myyntivaihe huolettomammin, sillä asuntoa myydessä on huolehdittava hyvin monesta asiasta samaan aikaan. Kokeneella välittäjällä on kaikkeen tähän tarvittava osaaminen, ja asiakaspalvelu ja myyminen ovat hänelle intohimo. Oletko myymässä asuntoasi? Tarjoamme asunnon myyntiin enemmän. Kokonaisvaltainen osaamisemme asuntojen myynnissä ja markkinoinnissa johtaa onnistuneeseen asuntokauppaan sekä parhaaseen asiakaskokemukseen. VARAA ARVIOKÄYNTI TUTUSTU MYÖS Miksi stailata asunto myyntiä varten? Miksi stailata asunto myyntiä varten? Meille on aina ollut tärkeää, että jokainen meille myyntiin tuleva koti näyttäytyy parhaimmillaan potentiaalisille os… Mitä kannattaa remontoida ennen asunnon myyntiä? Mitä kannattaa remontoida ennen asunnon myyntiä? Asunnon remontoiminen voi olla kannattavaa kun pohtii tarkkaan mihin panostaa. Kokosimme vinkit siihen, miten asunnon… Miksi valita kiinteistönvälittäjä myymään asuntosi? Miksi valita kiinteistönvälittäjä myymään asuntosi? Lue viisi syytä, miksi välittäjän ammattitaitoa kannattaa erityisesti hyödyntää kun olet myymässä asuntoasi.
Miksi stailata asunto myyntiä varten? Miksi stailata asunto myyntiä varten? Meille on aina ollut tärkeää, että jokainen meille myyntiin tuleva koti näyttäytyy parhaimmillaan potentiaalisille os…
Mitä kannattaa remontoida ennen asunnon myyntiä? Mitä kannattaa remontoida ennen asunnon myyntiä? Asunnon remontoiminen voi olla kannattavaa kun pohtii tarkkaan mihin panostaa. Kokosimme vinkit siihen, miten asunnon…
Miksi valita kiinteistönvälittäjä myymään asuntosi? Miksi valita kiinteistönvälittäjä myymään asuntosi? Lue viisi syytä, miksi välittäjän ammattitaitoa kannattaa erityisesti hyödyntää kun olet myymässä asuntoasi.