Asiakaskokemus onnistumisen avaimena

Menestyksekkään välittäjän taustalta löytyy lukuisia onnistuneita asiakaskokemuksia. Kuusi välittäjäämme kertoo, kuinka he päätyivät Bo:lle, ja mitä omien myyntitulosten kasvattaminen vaatii.

Jani Helenius

myyntipäällikkö, ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, partner
Bo LKV Turku

”Opiskelin liiketalousalan tradenomiksi ja valmistuin Vaasan ammattikorkeakoulusta vuonna 2015. Valmistumisen jälkeen muutin takaisin Turkuun, tarkoituksenani siirtyä työelämään. Oman alani työt olivat kuitenkin todella vähissä, joten laajensin työnhakuani muille aloille. Taktiikka onnistui, ja hetken päästä olin tilanteessa, jossa sain valita työnantajani. Päädyin valitsemaan pienen välitysliikkeen, jossa aloitin kesällä 2015. Bo:lla aloitin reilu vuosi myöhemmin.

Onnistumisena pidän sitä, että olen saavuttanut myyntipäällikön aseman nuorehkosta iästäni huolimatta kaupungin johtavassa välitysliikkeessä. Vahvan, hyvämaineisen ja tunnetun brändin alla on kevyempää kasvattaa omaa nimeään alalla, jossa kilpailu on äärimmäisen kovaa. Myynnin kasvun osalta koen, että Bo:n konsepti edesauttaa minua onnistuneeseen lopputulokseen asuntokaupassa. On mielettömän motivoivaa kuulla asiakkaiden positiivisia palautteita.”

Susanna Venho

kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, partner
Bo LKV Turku

”Aloitin työnteon jo 16-vuotiaana ravintola-alalla, joka vei mennessään. Työskentelin Espanjassa, Suomessa, valtameriristeilijöillä ja Australiassa. Vuonna 2005 asetuimme mieheni kanssa Turkuun, jossa työskentelin ravintolapäällikkönä. Ensimmäisen lapseni myötä aloin kuitenkin miettiä alanvaihtoa. Välitysala oli kiehtonut minua jo pitkään, ja päätin lähteä alalle, kun äitiyslomatuuraajani sanoi, että minusta tulisi hyvä kiinteistönvälittäjä. Työskentelin seitsemän vuoden aikana kahdessa kiinteistönvälitysfirmassa, kunnes siirryin Bo:lle.

Onnistueen asiakaskokemuksen salaisuus on onnistuminen työssä niin myyjän kuin ostajankin suhteen. Kohtaamme työssämme hyvin erilaisia tilanteita, ja haluan, että myyjä ja ostaja voivat luottaa minuun joka osa-alueella. Parasta on, kun onnistun saattamaan myynnin loppuun niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Kehotankin kaikkia panostamaan asiakaspalvelussa onnistumiseen!”

Kristian Lindfors

kiinteistönvälittäjä LKV, partner
Bo LKV Porvoo

”Nuorena koulutus vei minut ensin merenkulkualalle. Armeijassa vietetyn vuoden jälkeen päätin kuitenkin vaihtaa myyntialalle, ja sain oppisopimuspaikan Helsingistä vakuutusalalta vuonna 2000. Neljä vuotta myöhemmin mietin, mitä muuta voisin tehdä, ja mieleeni juolahti tuttu, joka oli aloittanut menestyksekkäästi kiinteistönvälitysalalla. Tästä kimmokkeesta aloitin hakemisen alalle, ja sain välittäjän paikan Porvoosta. Bo:lla aloitin vuonna 2018.

Isoin onnistumiseni uralla on varmasti tapahtunut myynnin kasvattamisessa. Bo:lla työskentely on tuonut minulle arvokkaampia myyntikohteita, enemmän kontakteja sekä tyytyväisiä asiakkaita, joiden suositukset ja positiiviset asiakaspalautteet motivoivat antamaan parastaan. Yrityksen brändi ja visuaalinen ilme, taustatiimi sekä parempi provisio tukevat onnistumistani myynnissä. Myynnin kasvattamiseksi on tärkeää muistaa olla itse aktiivinen toimija ja olla oma itsensä.”

René Piiroinen

kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, kaupanvahvistaja, partner
Bo LKV Lahti

”Olen paljasjalkainen lahtelainen, joka päätyi välittäjän työhön vuonna 2015 monien sattumien kautta. Olin tuolloin kolmekymppinen myynnin osaaja, joka kaipasi uusia haasteita. Huomioni kiinnittyi ilmoitukseen, jossa haettiin kiinteistönvälittäjää. Tuntematon tie houkutti: en tiennyt alasta yhtään mitään ja ostokokemuksiakin minulla oli vain yksi. Silloinen kollegani totesi, että voisin olla aika hyvä välittäjä. Tästä rohkaistuneena laitoin hakemuksen, ja tällä tiellä olen vieläkin. Bo:lla aloitin vuonna 2018, kun Lahden toimisto avattiin.

Välitystyössä yhdistyvät asiantuntijatyö ja tinkimätön asenne myyntityötä kohtaan. Olen onnellisessa asemassa, sillä Bo tarjoaa äärimmäisen hyvät menestymisen mahdollisuudet. Yrityksen vahva brändi kannustaa myös itsensä brändäämiseen ja aktiiviseen markkinointiin. Aktiivista välitystyötä ja asiakkaan odotusten ylittämistä ei voita mikään. Onnistuneet asuntokaupat ovat työni suola.”

Sanna Seppälä

kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, LVV, partner
Bo LKV Kuopio

”Ensimmäinen ammattini 1990-luvulla oli hammashoitaja. Sen jälkeen työskentelin myynnin parissa lähes 20 vuotta, sekä muutamia vuosia vakuutusalalla. Kiinnostus välittäjän työhön oli kuitenkin vahvasti läsnä. Kun vuonna 2017 vuosikausia jatkunut reissutyö alkoi tökkiä, mietin, että olisi aika hypätä kiinteistönvälitystyöhön. Aloitin työt myyntineuvottelijana, ja oltuani alalla vasta kaksi vuotta sain soiton Bo:lta, jossa aloitin marraskuussa 2019.

Olen erittäin kilpailuhenkinen, mikä saa minut ponnistelemaan jatkuvasti kohti onnistumisia. Erityisen tärkeää minulle on asiakastyytyväisyys, joka on ollut huippuluokkaa. Myynnissä kannattaa tehdä asiat aina vähän paremmin ja ystävällisemmin, vähän boksin ulkopuolelta, sillä asiakastyytyväisyydestä seuraa suosituksia ja myynnin kasvua lumipalloefektinä. Itse onnistuin jo ensimmäisenä Bo-vuotenani parantamaan henkilökohtaista myyntiennätystäni ylivoimaisesti.”

Valtteri Lampinen

kiinteistönvälittäjä LKV, partner
Bo LKV Tampere

”Taustaltani ole yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomi. Nuorena tein monipuolisesti töitä eri toimialoilla, vaikka myyntityö oli minulle mielekkäintä. Nykyinen kollegani Bo:lta tiedusteli opintojeni loppusuoralla, kiinnostaisiko välitysala minua. Bo vaikutti laadukkaalta, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Valinta selvästi kannatti, sillä tällä tiellä olen edelleen.

Välittäjänä minua motivoi eniten asiakkaiden tyytyväisyys ja asiakkaalle erinomaisen kauppahinnan saaminen. Asiakaskokemus ei koostu ainoastaan asiakkaan hyvästä kohtelusta, vaan myös asioiden loppuun saattamisesta. Tehokas aikataulutus on tärkeää. Haluan olla välittäjä, joka täyttää nämä kriteerit. Onnistunut asiakaskokemus edellyttää mielestäni sitä, että ylittää asiakkaan odotukset. Se saa heidät palaamaan. Isoin onnistuminen on ollut se, että olen saanut myydä jo neljä saman asiakasperheen asuntoa, ja he ovat edelleen tyytyväisiä tekemiseeni.”

Haluatko osaksi ainutlaatuista tarinaa?

Bo:n tekee ihmiset. Tiimimme koostuu yli 240:sta ammattilaisesta, jotka yhdessä luovat päivittäin suomalaisen kiinteistönvälityksen menestystarinaa. Me luomme asiakkaillemme hyviä kokemuksia, erinomaisia kauppoja sekä itsellemme vahvan kilpailuedun alalla.