Etusivu / Ajankohtaista / Bo Hanko jatkaa Levin menestystarinaa laadukkaiden loma-asuntojen kaupassa Bo Hanko jatkaa Levin menestystarinaa laadukkaiden loma-asuntojen kaupassa Kesäkaupunkina tunnettuun, aurinkoiseen Hankoon tuo lisää valoa ja lämpöä upea, odotettu Bo Hangon toimisto. Hangon seutu on jo pitkään ollut monille pääkaupunkiseudun ja Turun alueen asukkaille rakas merellinen kesänviettopaikka, ja yhä useammat myös muualta Suomesta ovat valinneet tämän kauniin kaupungin vapaa-ajan asuntonsa sijaintipaikaksi. ”Bo on välittänyt loma-asuntoja ja ympärivuotisia koteja Hangossa jo vuosien ajan, ja nyt Hankoon on vihdoin avattu oma toimipiste ”, kertoo Bo LKV:n operatiivinen johtaja Saara Murtovaara. Nykypäivän etätyökäytännöt mahdollistavat asumisen missä vain, ja kukapa ei innostuisi asumisesta ”Suomen Rivieralla”! ”Moni on ihastunut Hangon tunnelmaan niin syvästi, että on jopa siirtänyt päivittäisen elämänsä sinne kokonaan. ”, Murtovaara jatkaa. Vuosi sitten avatun Levin toimiston menestys on osoittanut, että Bo:n asiakkaat arvostavat sitä, että he voivat asioida kanssamme myös siellä, missä he haluavat viettää vapaa-aikaansa. ”Uuden toimiston myötä uskon, että voimme myös auttaa entistä paremmin niitä asiakkaitamme, jotka etsivät koteja tai loma-asuntoja Hangon seudun upeista maisemista”, sanoo Bo LKV:n toimitusjohtaja Tuomo Räsänen. Bo Hangon viihtyisä coworking-tila sijaitsee keskeisellä paikalla Vuorikadulla. Toimipisteestä vastaa Helsingistä Hankoon siirtynyt kiinteistönvälittäjä Sirkku Ryhänen. Lisätietoja: Tuomo Räsänen, toimitusjohtaja, Bo Family Group Oy, 040 718 2840, tuomo@bo.fi Saara Murtovaara, operatiivinen johtaha, Family Group Oy, 050 441 1772, saara@bo.fi