Anna-Kaisa Viljanmaa kiinteistönvälittäjä LKV, partner 045 182 9525 anna-kaisa@bo.fi Jyväskylä Varaa aika kalenteristani Olen saanut Bo Best -tunnustuksen. Tunnustus myönnetään vuosittain poikkeuksellisen upeaa myynnillistä työtä tehneille Bo:n huippuvälittäjille. Minut on palkittu Bo:n Erikoispalkinnolla 2022. Minut on palkittu Bo:n Jyväskylän tiimin Vuoden team spirit -palkinnolla 2022. Anna-Kaisa on monipuolisen taustansa vuoksi rautainen ja tehokas myyjä. Hän osaa kohdata erilaiset ihmiset aidosti: työ on suurimmalta osin ihmisten kanssa toimimista ja perustuu luottamukseen. Anna-Kaisa on laajan työkokemuksen lisäksi asunut ympäri Suomea hyvin erilaisissa asumismuodoissa, ja se auttaa valtavasti välitystyössä. Hän ymmärtää mitä myy, ja mitä ihmiset etsivät uudelta...Lue lisää kodiltaan. Opettajan ja insinöörin pätevyys siivittävät Anna-Kaisan tehokkaaseen välitystyöhön, jossa jokainen kivi käännetään parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi. Vapaa-aika menee omien nuorten kilpaurheilun ja mökkeilyn lomassa. Luonnossa kalastetaan, sienestetään, hiihdetään ja retkeillään perheen parissa, että taas jaksaa vaativassa, mutta todella antoisassa työssä. "Tämä oli juuri sellaista palvelua mitä minä, seitsemänkymppinen leskivaimo, joka ei ole täysin kotonaan digimaailmassa ja sähköisten palvelujen kanssa, tarvitsi. Tosin oli kohdekin mielestäni melkoinen löytö, mutta välittäjän toiminta sopi niin hyvin minulle, että heti ensimmäisellä tapaamisella tiesin, että tästä tulee jotakin. Anna-Kaisa on rauhallinen, asiallinen, ei turhan ärhäkkä. Vastaili kysymyksiin, antoi tietoa ja neuvoi aina kun pyysin. Viestittely sujui hyvin niin puhelimitse kuin sähköpostienkin kautta." - myyjä "Ammattimainen ote näkyi välittäjän osalta kaikessa toiminnassa. Arvostan tätä suuresti." - Annukka Thilman "Välittäjä hoiti hommansa hyvin huomioiden meidät asiakkaana eräällä tapaa yksilöinä. En kokenut olevani yksi osana isoa massaa, vaan välittäjä todellakin kuunteli toiveita yms. ymmärtäen eri tilanteet. Yhteistyö oli mielestäni erittäin sujuvaa. Suuret kiitokset Anna-Kaisalle!" "Anna-Kaisa hoiti hienosti hommansa. Erittäin miellyttävää oli tehdä yhteistyötä, ja hän osasi kuunnella toiveitamme sekä toteuttaa niitä. Talo myyty ja ei voisi tyytyväisempi olla! Kiitos." - myyjä "Välittäjä oli aktiivinen ja vastaili kysymyksiin vuorokauden ympäri. Yhteydenpito oli nopeaa ja ystävällistä." "Kaikki sujui erittäin mallikkaasti, vaikka markkinat ovat tällä hetkellä todella huonot!" "Minun piti saada asunto ostettua ja päästä muuttamaan nopealla aikataululla. Tämä toteutui, koska kaikki asuntokauppaan liittyvät asiat hoituivat Anna-Kaisalta viivytyksettä." - ostaja "Kaikki sujui loistavasti – kiitos!" "Kaikki sujui nopeasti, hyvästi ja selkeästi. Vähäisetkin reklamaatiot käsiteltiin nopeasti ammattitaidolla." - Aapo Hurttia "Asiat välittäjän kanssa sujuivat erinomaisesti – hän vastasi kysymyksiin todella nopeasti ja selvitti asiat, joihin ei vastausta tiennyt. Anna-Kaisa on todella ammattitaitoinen ja tehokas!" - Sanna Toivo "Välittäjä oli erittäin ystävällinen, mukava ja ammattitaitoinen. Hän osasi kohdella ensiasuntoa etsiviä tumpeloita ammattitaidolla; vastata kärsivällisesti tyhmiinkin kysymyksiin ja selvittää puolestamme lukuisia yksityiskohtia asunnon myyjiltä. Kun ensimmäinen mieleisemme talo myytiin nenämme edestä, kyseisen kohteen välittäjä piti meidät ja toiveemme kodista mielessään, ja oli meihin yhteydessä kun sopiva kohde tuli myyntiin Bo:lle. Tuntui, että välittäjä todellakin oli ymmärtänyt hyvin, millaista kotia olimme etsimässä." - ostaja "Kaikki sujui yhtä jouheasti ja sulavasti kuin odotti. Välillä haastavien aikataulujen puitteissa hommat saatiin hyvin hoidettua ja nopeasti. Kaikkeen sai ensiostajana vastauksia nopeasti, joka helpotti omaa selvitystyötä ja sai keskittyä muihin asioihin." - ostaja "Anna-Kaisan kanssa kaikki sujui vaivattomasti, ja hänen ote oli ammattimainen heti alusta asti." "Kaikki oli sujuvaa kaikilta osin. Arvostan suuresti, että homma hoitui virtuaalisesti ja digitaalisesti. Kiitos!" "Kaikki sujui sovitusti. Välittäjän aito kiinnostus näkyi heti ensi käynnistä alkaen. Loistava ammattitaito kotimme myymiseksi oli meille ensiarvoisen tärkeä asia. Mutkatonta, avointa ja lämminhenkistä palvelua. Kiitos Anna-Kaisa! Erittäin hyvä kokonaisuus valokuvaajaa ja stailaajaa myöten." "Olimme tosi tyytyväisiä Anna-Kaisan kanssa toimimiseen! Saimme hyvin tietoa aina näyttöjen jälkeen asiakkaiden kommenteista ym. – yhteydenpito muutenkin oli meille sopivaa ja riittävää, saimme tukea ja vahvistusta omille ajatuksillemme, myös silloin kun usko meinasi loppua sopivan ostajan löytämiseksi, niin saimme tsemppausta." "Anna-Kaisa on erittäin ammattitaitoinen ja taitava välittäjä. Saa asunnon ostajat ja myyjät molemmat hyvin tyytyväisiksi." - Pertti Lohi "Välittäjä oli ammattitaitoinen ja suora yhteistyössään meihin. Ei liiallista myyntipuhetta vaan suoraa rehellistä asiaa, jota arvostan kovasti. Kaikki sujui paremmin kuin hyvin, vaikka aikataulu oli tiukka." "Asunnon myyntimme eteni alusta lähtien erittäin ripeästi: yhteydenotto, myyntisopimus, kuvaukset, esitteen teko, asunnon esittely ja lopuksi itse pääasia, eli asunnon myynti. Ja vielä kun asunnosta saatu hinta ylitti odotukset, ei voi olla kun tyytyväinen välittäjän ja Bo:n tiimin toimintaan. Tiesimme, että välityspalkkio Bo:lla ei ole alan edullisempia, mutta onnistuneen lopputuloksen kannalta se kannatti maksaa." "Välittäjä oli mukava, ammattitaitoinen ja hoiti asiat mielestäni hyvin. Oli helppoa olla ostajana, ja luotin, että asiat hoidetaan asianmukaisesti." "Suht nuorina ensiasunnon ostajina meille tuli tunne että meistä välitetään ja meitä pidetään yhtä arvokkaina ostajina kuin muitakin. Välittäjä kertoi selkeästi ja ymmärrettävästi talokaupan eri vaiheista ja piti huolen, että saamme kaiken tarvittavan tiedon ja ymmärrämme sen. Välittäjä myös neuvoi miten kannattaa menetellä esim. lainaa hakiessa ja miten prosessi etenee. Vaikka alkuun ajattelimme, että talon osto on vaikea ja monimutkainen juttu, niin ammattitaitoisen välittäjän kanssa se muuttui todella helpoksi ja nyt meillä on talo!" "Päädyimme pyytämään Bo:n edustajan tuttavamme suosituksesta. Yritys on myös sosiaalisen median kautta tuttu. Olimme käyttäneet talollamme myös muiden yritysten edustajia, ja se ero oli Bo:n ja muiden välillä, että te ette vähätelleet taloamme millään lailla sen kunnon taikka sijainnin perusteella. Päinvastoin, olo oli alusta lähtien luottavainen, että talo menee kaupaksi ja myyntiaika olikin huomattavasti lyhyempi mitä osaisimme odottaa – kaikkinensa noin 2 kk. Kaikki oli avointa ja rehellistä. Mikäli joskus vielä taloani myyn, valinta on Bo LKV. Kiitos!" - Mikko Lindgren "Välittäjä teki hienon työn mm. hintaneuvotteluiden osalta ja myös vinkkasi pankkeja, mihin laittaa tarjouspyyntöjä lainoista. Osasi käsitellä hyvin myyjinä iäkkäitä ihmisiä ja myös ostajina meitä nuoria. Aivan mieletön kiitos – meidän unelmamme toteutui!" - Juulia Kara "Erittäin iso kiitos välittäjälle. Matka oli pitkä ja mutkikas, mutta saatiin kuin saatiinkin asunto myytyä. Pitkää kärsivällisyyttä on välittäjä tarvinut. Ei kuitenkaan tuonut ikinä ilmi että ärsyttäisi. Me jo mietittiin kauan välittäjä jaksaa asuntoa myydä, kun ei tunnu menevän kaupaksi. Onneksi välittäjä ei antanut periksi ja loi meihinkin uskoa. Yhteydenpito oli helppoa ja toimivaa. Aina sai kiinni jos tarvitsi, ja hän osasi vastata kiperiinkin kysymyksiin. Mahtava kokemus, otan suoraan kyllä välittäjän seuraavankin kerran jos asuntoa tarvitsee myydä." "Välittäjä hoiti homman hyvin ja ammattitaitoisesti. Asunto meni kaupaksi nopeasti ja välittäjä piti minua hyvin ajan tasalla koko prosessin ajan, ja selitti kaikki jutut riittävän selkeästi että ensiasunnon myyjänä ymmärsin mitä tapahtuu. Kauppahinta oli myös 10 000 e korkeampi mitä muut välittäjät arvioivat asunnosta saavan! Tästä ei voi kuin nostaa hattua." - Antti Soittila "Nopea prosessi. Ekalta näyttöpäivältä saatiin yli pyyntihinnan tarjous. Välittäjä kuitenkin tunnisti seuraavan päivän sovitussa näytössä potentiaalin ja hoiti lisää näyttöjä. Näin hän pystyi luomaan kilpailutilanteen, jolloin kauppahinta nousi entisestään. Hyvä meille. Todella tyytyväisiä ollaan! Kiitos välittäjälle, että ei lopettanut työtä ensimmäiseen mahdollisuuteen, vaan katsoi kaikki mahdollisuudet ja palveli hyvin loppuun asti." "Näyttö sujui hienosti sovitun aikataulun mukaisesti lauantaina. Teimme tarjouksen ja vastatarjouksenkin lauantai-iltana, jotka välittäjänä toiminut Anna-Kaisa hoiti nopeasti vaikka olikin lauantai-ilta. Yhteydenpito välittäjän kanssa oli sujuvaa, ja kun jo näytössä tuli puhe mahdollisista kodinkoneiden ynnä muiden ostoista, niin myyjän yhteystietojen saanti tältä osin sujui myös hienosti. Kaupat saatiin syntymään nopeasti kiireellisen aikataulun puitteissa." "Asunnon ostaminen sujui nopeasti, ja välittäjä oli tavoitettavissa lähes kellonajasta riippumatta. Välittäjä antoi ohjeita ja neuvoja ensiasunnon ostajille. Välittäjän toimista tuli tunne, että hän on myös ostajien asialla." "Talokauppa sujui kokonaisuudessaan hyvin, ja korona-ajan haasteista huolimatta ketterästi. Talo meni lopulta kaupan realistiseen hintaan ja aikataulullisestikin suhteellisen nopeasti." - Tomi Viirelä "Kaikki sujui hyvin ja mutkattomasti. Saimme aina nopeasti vastaukset ja yhteydenpito hoitui Whattsapin välityksellä sujuvasti. Saimme myös joustoa ja tarpeeksi aikaa vastatarjouksen hyväksymiseen." "Erinomaisia kuvia. Yksi asia mikä nousi esiin kaupanteon jälkeen yhden potentiaalisen ostajaehdokkaan kanssa, joka ei ollut tullut katsomaan asuntoa kuvista johtuen, oli kuva joka oli otettu olohuoneen ikkunasta pihalle päin. Tuossa kuvassa naapuriasunto näkyi olevan häiritsevän lähellä. Toki kuvat pitää olla realistisia, mutta tässä tapauksessa muutoin potentiaalinen ostajaehdokas oli jättänyt tulematta näyttöön sen kuvan perusteella." "Luottamus välittäjään syntyi nopeasti. Bo:n konsepti viehätti minua alusta asti, sillä se on persoonallinen ja erottuu muista palveluntarjoajista. Prosessi eteni vauhdilla, ja olin koko ajan tietoinen siitä missä mennään. Palvelun hinta-laatusuhde on kohdallaan." "Kaikki sujui välittäjän kanssa erinomaisesti! Välittäjämme oli erittäin ammattitaitoinen, tiedonkulku oli hyvää. Välittäjästä tuli hyvä, luotettava ja turvallinen olo. Sellainen ihana aitous, mikä monelta saattaa puuttua. Saimme välittäjältämme myös hyviä näkemyksiä ja vinkkejä ennen ja jälkeen kaupanteon. Iso kiitos hänelle, että teki unelmistamme totta!" "Kiinteistövälittäjän kanssa asioiminen sujui erinomaisesti. Välittäjän tavoitti aina kun oli tarve, ja mikäli ei päässyt vastaamaan puhelimeen niin soitti ystävällisesti takaisin. Ilman välittäjän apua tuskin olisimme saaneet kauppaa tehtyä, koska tapauksessamme lainalupauksen myöntänyt pankkiiri veti "maton altamme" 5 päivää ennen kauppakirjan allekirjoitusta ja perui jo myönnetyn lainalupauksen. Välittäjän kontaktien avulla saimme todella nopealla aikataululla asuntolainan järjestymään toisesta pankista. Todella suuret kiitokset Anna-Kaisalle!" "Iso kiitos Anna-Kaisalle. Palvelu oli ammattitaitosta, nopeaa ja ystävällistä! Ensimmäinen oma koti, ja Anna-Kaisa jaksoi kärsivällisesti vastata kaikkiin kysymyksiin, joskus ehkä useammankin selittämään saman asian." - Reetta Liimatainen "Ammattitaitoinen ja aktiivinen välittäjä. Vastasi aina viesteihin ja puheluihin. Opasti ja neuvoi kaikissa tilanteissa. Mukava ja ystävällinen ihminen. On ollut ilo tehdä asuntokauppoja hänen johdollansa." "Kaikki sujui oikein hyvin." "Välittäjälle kiitokset tiivistä yhteydenpidosta, ohjeista prosessin aikana sekä nopeista vastauksista." "Kaikki yhteistyö alusta maaliin meni todella sujuvasti ja ammattimaisesti. Kohteen hinta laitettiin kohdalleen ja kauppa tuli nopeasti tällä erää. Yhteydenpito ja kommunikointi toimi hienosti." "Kaikki sujui nopeasti ja joustavasti ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Näytöstä kaupoista sopimiseen edettiin aika nopealla vauhdilla, eikä esiin tullut ongelmia. Välittäjän toiminnassa korostui arvostus myytävää kohdetta ja myyjää kohtaan. Suuret kiitokset, saimme ensimmäisellä näytöllä käydystä kohteesta itsellemme kauniin kodin!" "Välittäjän tavoittaminen oli vaivatonta ja kaupat syntyivät jouhevasti. Kaikki sujui kaikin puolin rehdisti ja henkilökohtaisella otteella." "Kaikki sujui oikein hyvin – asunnot saatiin ketjussa hienosti myytyä ja ostettua. Välittäjät olivat hyvin tavoitettavissa ja prosessi eteni yli odotusten. Sähköinen kauppa toimi loistavasti ja oli vaivaton!" - Anna-Maija Riikonen Varaa aika kalenteristani Palvelumme lyhyesti Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina hintaanTuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat. Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointiOlemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat. Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalutOlemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa. Olemme 100% kotimainen yritys ja Suomen ainoa kiinteistönvälitysketju, jolle on myönnetty sekä Avainlippu-tunnus että Design From Finland -merkki. 4200+ Toteutamme vuosittain tuhansia erilaisia asumisen unelmia. Vuonna 2022 välitimme yli 4200 erilaista kohdetta, joista eteläisin sijaitsi Hangossa ja pohjoisin Levillä. 95 % Meille tyytyväinen asiakas on sydämenasia ja hyvä asiakaspalvelu on tärkein arvomme. 95 % asiakkaistamme antaa Bo:lle parhaan arvosanan asiakaskokemuksesta. Myytävät kohteet Saunakallio 14 419 000 € 208 m2 / 212 m2 Lievestuore, Laukaa | Omakotitalo 2006 5h,k,s,khh,autokatos,terassi Tutustu kohteeseen Saunakallio 14 Suuruspääntie 12 169 000 € 73,5 m2 Suuruspää, Jyväskylä | Kerrostalo 1994 3h,k,s,lasitettu parveke Tutustu kohteeseen Suuruspääntie 12 Murtolammentie 14 394 000 € 113,2 m2 / 162 m2 Murtolampi, Muurame | Omakotitalo 2020 4h,k,s,khh,terassi,kahden auton autotalli Tutustu kohteeseen Murtolammentie 14 Arvinkuja 14 309 000 € 107 m2 Kuokkala, Jyväskylä | Luhtitalo 2015 4h,k,s,khh,terassi ja lasitettu parveke Tutustu kohteeseen Arvinkuja 14 Minna Canthin katu 22 140 000 € 68,5 m2 Keskusta, Jyväskylä | Kerrostalo 1939 2h,k,halli,kh Tutustu kohteeseen Minna Canthin katu 22 Korsutie 15 125 000 € 117 m2 / 157 m2 Lapinrinne, Keuruu | Omakotitalo 1974 5h,k,s,khh,autotalli,katettu terassi Tutustu kohteeseen Korsutie 15 Yrjönkatu 46 139 000 € 116 m2 / 132 m2 Hankasalmi as, Hankasalmi | Omakotitalo 1998 5h,k,s,khh,katettu terassi Tutustu kohteeseen Yrjönkatu 46 Pyynpolku 3 99 000 € 57 m2 Palokka, Jyväskylä | Rivitalo 1974 2h,k,kph,terassi Tutustu kohteeseen Pyynpolku 3 Hollihaantie 1 104 000 € 57,5 m2 Mannila, Jyväskylä | Rivitalo 1989 2h,k,s,terassi Tutustu kohteeseen Hollihaantie 1 Pajulantie 232 179 000 € 108 m2 Kintaus, Petäjävesi | Mökki tai huvila 1980 4h,k,wc,khh,autotalli,varastot,rantasauna Tutustu kohteeseen Pajulantie 232 Rasuanrinne 18 299 000 € 198 m2 / 233 m2 Jämsänkoski, Jämsä | Omakotitalo 2008 6h,k,s,khh,terassi,parveke,varasto,autokatos Tutustu kohteeseen Rasuanrinne 18 Haukanmaantie 181 189 000 € 78,5 m2 Oravasaari, Jyväskylä | Omakotitalo 1972 3h,k,s,autotalli Tutustu kohteeseen Haukanmaantie 181 Mäystintie 24 635 000 € 182,7 m2 / 231 m2 Salmiranta, Jyväskylä | Omakotitalo 2012 6h,k,s,khh,2 kph,4wc,2 lasitettua parveketta,autotalli Tutustu kohteeseen Mäystintie 24 Välitie 4 239 000 € 164,7 m2 / 168 m2 Lapinmäki, Keuruu | Omakotitalo 2012 6h,k,s,khh,aula,autotalli,autokatos Tutustu kohteeseen Välitie 4 Hoitajantie 4 115 000 € 35 m2 Kukkumäki, Jyväskylä | Kerrostalo 1969 1h, tupakeittiö, kph Tutustu kohteeseen Hoitajantie 4 Esimerkkejä myydyistä kohteista Myyty Kekkola Jyväskylä | luhtitalo 74 m2 Myyty Holsti Jyväskylä | rivitalo 94 m2 Myyty Mustalampi Jyväskylä | omakotitalo 150 m2 Myyty Hietama Äänekoski | omakotitalo 140 m2 Myyty Kurkiniemi Keuruu | rivitalo 96,5 m2 Myyty Kaunisharju Jyväskylä | omakotitalo 70 m2 Myyty Ritoniemi Jyväskylä | omakotitalo 158,7 m2 Myyty Selänpohja Joutsa | omakotitalo 119,8 m2 Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.