Ville Kuusimaa

Ville Kuusimaa

markkinointijohtaja CMO

Ville ei pysty tarkalleen sanomaan, milloin rakkaus erottautuvia brändejä kohtaan syttyi, mikä mainos aiheutti sen ensimmäisen ammatillisen dopamiiniryöpyn tai missä viimeistään oppi arvostamaan pieteetillä suunniteltuja koteja. Mutta se on varmaa, että 1990-luvulla Mainos-TV:n amerikkalaiselokuvien parissa kasvaminen, 2000-luvun alun intohimoinen skeittausharrastus ja 2010-luvulla Pariisissa vietetty opiskelijavaihto ovat muovanneet miestä. Ville on työskennellyt jo pitkään brändien ja markkinoinnin parissa tamperelaisessa opiskelija-asuntosäätiössä, valtakunnallisessa pikaruokaketjussa, maan suurimpiin kuuluvassa rakennusliikkeessä ja ikonisen bränditalon leipomossa. Ville vastaa markkinointitiimin esihenkilönä Bo LKV:n brändistä, markkinoinnista, kuvauksesta ja stailauksesta. Ville on ollut aiemmassa työssään Bo Businessin pitkäaikainen ja vaativahko asiakas. Nykyään Ville tarjoaa myös Bo Businessin asiakkaille kuuden vuoden aikana yli 30 RS-hankkeesta karttunutta kokemusta esimerkiksi kohdebrändäyksessä ja -konseptoinnissa sekä visuaalisten ilmeiden luomisessa.

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.