Maria Sippala

Maria Sippala

myyntijohtaja Oulu, ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, kaupanvahvistaja, partner

2023

Olen saanut Bo Best -tunnustuksen. Tunnustus myönnetään vuosittain poikkeuksellisen upeaa myynnillistä työtä tehneille Bo:n huippuvälittäjille.

2022

Minut on palkittu Bo:n Oulun tiimin Vuoden laatupalkinnolla 2022.

Iloinen ja aktiivinen Maria saa asiakkailtaan kiitosta positiivisesta asenteestaan ja huolellisesti tehdystä työstään. Ratkaisukeskeisenä ja luovana ihmisenä hän löytää osapuolia miellyttävän ratkaisun haasteellisemmassakin tilanteessa. Asiakaspalvelutehtävissä Maria on työskennellyt yli 20 vuotta, joista suurimman osan myynnin parissa. Marialla on runsaasti tyytyväisiä asiakkaita onnistuneiden asuntokauppojen myötä, ja asiakkaat palaavat Marian puoleen yhä uudelleen kun asumisen tarpeet muuttuvat. Oulussa ja lähikunnissa Maria on tehnyt välittäjän töitä lähes seitsemän vuoden ajan.

Vapaa-ajallaan Maria on aktiivinen nuorkauppakamarilainen, ja hänellä on laajat, lähes koko Suomen kattavat verkostot. Myös harrastustoiminnassaan hänet tunnetaan tunnollisena ja aktiivisena persoonana. Kaikessa mihin Maria ryhtyy, hän hoitaa asiat tunnollisesti loppuun saakka.

Varaa aika kalenteristani

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Postimestarintie 13 Esittely 18.10.2026 klo 13:00-13:30

Postimestarintie 13

87 000,00 € 59,5 m²

Mäntylä, Oulu | Kerrostalo 1989 2h, k, kph/wc, parveke

Juoksukuja 3

Juoksukuja 3

265 000,00 € 105 m²

Kivikkokangas, Oulu | Paritalo 2014 5h, k, s, autokatos

Kissankäpälätie 2

Kissankäpälätie 2

178 000,00 € 105,5 m²

Rajakylä, Oulu | Paritalo 2001 4h, k, s, ak

Isopurjeentie 6

Isopurjeentie 6

169 000,00 € 50 m²

Toppilansaari, Oulu | Kerrostalo 2020 3h, k, s, lasitettu parveke

Mantelipilvi 12 Esittely 18.10.2026 klo 14:00-14:30

Mantelipilvi 12

300 000,00 € 104,5 m²

Haukipudas, Oulu | Erillistalo 2023 4-5h, k, s (yj:n mukaan 4h, ke, s)

Nappotie 22

Nappotie 22

419 000,00 € 176 m²

Kiulukangas, Oulu | Omakotitalo 2014 6h, k, s, autotalli

Kapellimestarinkatu 7

Kapellimestarinkatu 7

144 000,00 € 44 m²

Taka-Lyötty, Oulu | Kerrostalo 2010 2h, kk, s, lasitettu parveke

Juurikkatie 7

Juurikkatie 7

179 000,00 € 114,5 m²

Ylikiiminki, Oulu | Omakotitalo 1982 4-5h, k, kh, s, khh, kellari

Siilotie 1

Siilotie 1

289 000,00 € 60 m²

Toppilansalmi, Oulu | Kerrostalo 2024 3h, k, s, lasitettu parveke

Siilotie 1

Siilotie 1

459 000,00 € 75,5 m²

Toppilansalmi, Oulu | Kerrostalo 2024 3h, k, s, lasitettu parveke

Tauvonranta 13

Tauvonranta 13

395 000,00 € 71 m²

Tauvo, Siikajoki | Mökki Tai Huvila 2013 3h, k, s, katettu lasitettu terassi

Linnustajantie 1

Linnustajantie 1

317 000,00 € 102 m²

Ritaharju, Oulu | Erillistalo 2020 4-5h, k, s

Kokkokaarto 4 Esittely 18.10.2026 klo 12:00-12:30

Kokkokaarto 4

279 000,00 € 136,8 m²

Kokkokangas, Kempele | Omakotitalo 2001 5h, k, s, ak

Purjelaivankaari 34

Purjelaivankaari 34

695 000,00 € 180 m²

Pateniemenranta, Oulu | Omakotitalo 2025 5 h, k, s, at

Kuusiluodonkatu 5

Kuusiluodonkatu 5

119 000,00 € 55 m²

Kuusiluoto, Oulu | Kerrostalo 1972 2h, k, lasitettu parveke

Paulareitti 9

Paulareitti 9

539 000,00 € 199,5 m²

Ritaharju, Oulu | Omakotitalo 2011 6-7h, k, s, autokatos

Isokatu 1

Isokatu 1

289 000,00 € 53 m²

Myllytulli, Oulu | Kerrostalo 2021 2h, k, s, parvi, oma tontti

Nuolihaukantie 4

Nuolihaukantie 4

90 000,00 € 80 m²

Kaukovainio, Oulu | Kerrostalo 1973 3h, k, parveke

Leppäluodontie 10

Leppäluodontie 10

680 000,00 € 235 m²

Pateniemi, Oulu | Omakotitalo 2014 6h, k, s

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Herukka Myyty

Herukka

Oulu | Paritalo 96 m2

Saarela Myyty

Saarela

Oulu | Omakotitalo 149 m2

Hiukkavaara Myyty

Hiukkavaara

Oulu | Omakotitalo 139 m2

Korvensuora Myyty

Korvensuora

Oulu | Rivitalo 76 m2

Ritaharju Myyty

Ritaharju

Oulu | Rivitalo 76 m2

Pateniemi Myyty

Pateniemi

Oulu | Omakotitalotontti

Ylikiiminki Myyty

Ylikiiminki

Oulu | Omakotitalo 176 m2

Jääli Myyty

Jääli

Oulu | Paritalo 110 m2

Talvikangas Myyty

Talvikangas

Oulu | Paritalo 122 m2

Kiiminki Myyty

Kiiminki

Oulu | Erillistalo 109 m2

Syynimaa Myyty

Syynimaa

Oulu | Paritalo 165 m2

Madekoski Myyty

Madekoski

Oulu | Omakotitalotontti

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.