Matias Von Schantz

Matias Von Schantz

asuntomyyjä, osakas

Kielitaito: suomi, ruotsi, englanti

2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023, 2024, 2025

Olen saanut Bo Best -tunnustuksen. Tunnustus myönnetään vuosittain poikkeuksellisen upeaa myynnillistä työtä tehneille Bo:n huippuammattilaisille.

2024

Minut on palkittu Bo:n Ullanlinnan tiimin Vuoden onnistuja -palkinnolla 2024.

Sosiaalisen ja avoimen luonteensa ansiosta Matias on onnistunut rakentamaan poikkeuksellisen vahvan ja laajan verkoston ympärilleen pääkaupunkiseudulla sekä muualla Suomessa. Laajat verkostot näkyvät esimerkiksi siten, että usein ostaja asunnolle saattaakin löytyä Matiaksen omasta kontaktipiiristä jo ennen julkisia esittelyjä. Ennen menestyksekästä uraansa kiinteistönvälitysalalla Matias menestyi ammattiurheilijana. Vahvan urheilijataustan myötä opitut tiimityöskentely ja periksiantamattomuus pääsevät oikeuksiinsa myös työnteossa asiakkaiden kanssa. Kantakaupungin taloyhtiöt ovat Matiakselle erityisen lähellä sydäntä, sillä Matias on asunut Ullanlinnan sydämessä jo vuosia.

Kesät Matias viettää Kirkkonummen saaristossa, ja talvella lumilautailu ja ulkoilu eri muodoissaan pitävät Matiaksen vireänä.

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Pikkukoskentie 15 A

Pikkukoskentie 15 A

1 150 000,00 € 244 m²

Veräjämäki, Helsinki | Erillistalo 2003 oh, 5 mh, k, rt, 2 kh, 5 wc, ikkunallisia harrastehuoneita kellarissa

Suinonkuja 4

Suinonkuja 4

1 780 000,00 € 204 m²

Suvisaaristo, Espoo | Omakotitalo 2019 6h, k, kph, s, khh, vh, var, at, ak

Unioninkatu 4

Unioninkatu 4

5 490 000,00 € 336 m²

Kaartinkaupunki, Helsinki | Kerrostalo 1902 9h, k, halli, 3kph, s, 2erill.wc, 2vh, khh, parveke

Vainuddintie 199

Vainuddintie 199

2 890 000,00 € 360 m²

Hitå, Sipoo | Omakotitalo 2008 7h, k, khh, 3 kph, 3wc, rantatalo ja vierastalo

Katajaharjuntie 12

Katajaharjuntie 12

6 490 000,00 € 747 m²

Lauttasaari, Helsinki | Omakotitalo 1963 10h, k, s, khh, 3x wc, 6x kph, u-a, at, varasto, autohalliosuus

Myllytie 3

Myllytie 3

1 990 000,00 € 192,5 m²

Kaivopuisto, Helsinki | Kerrostalo 1980 5-6h, k, 2x kph, 2x wc, et, 2x parveke, las. terassi, ulk.var (yj: 6h+k+s+kph+2wc+ph+ulkovar.+terassi+2parv)

Westendintie 14 A 1

Westendintie 14 A 1

2 230 000,00 € 217 m²

Westend, Espoo | Erillistalo 2011 5h, k, s + kellaritila + autotalli + teknin.tila

Satamakatu 5

Satamakatu 5

2 250 000,00 € 233 m²

Katajanokka, Helsinki | Kerrostalo 1903 7h, 2x k, 3x kph, wc, p

Kapteeninkatu 8-10

Kapteeninkatu 8-10

2 990 000,00 € 188 m²

Ullanlinna, Helsinki | Kerrostalo 1906 5h, avok, 2 kph, wc, s, eteishalli, terassiparveke (yj: 5h)

Merikannontie 5

Merikannontie 5

2 190 000,00 € 169,5 m²

Töölö, Helsinki | Kerrostalo 2022 4-5h, k, 2 kph, s, wc, khh, 2 vh, 2 las.p (yj: 4H+K+KHH+S)

Pohjoinen Makasiinikatu 7

Pohjoinen Makasiinikatu 7

3 490 000,00 € 250 m²

Kaartinkaupunki, Helsinki | Kerrostalo 1905 6h, k, rt, saunaosasto, kph, 2 erill.wc, khh (Yhtiöj. 6 r+k)

Merikatu 3

Merikatu 3

4 900 000,00 € 211 m²

Ullanlinna, Helsinki | Kerrostalo 1909 6h, k, oh, rt, 2 kph, s, 3 wc, torni, terassi (YJ:ssä Huoneiden lukumäärä 7)

Ratakatu 1a

Ratakatu 1a

925 000,00 € 116 m²

Kaartinkaupunki, Helsinki | Kerrostalo 1920 4h, k, kph, wc, aula, et, parveke (yj: 4h+k)

Häggesbölenhaara 34

Häggesbölenhaara 34

2 490 000,00 € 424,3 m²

Porkkalanniemi, Kirkkonummi | Omakotitalo 2017 2oh+5mh+k+apuk+2kph+wc+khh+s+et+vh+autotalli+rantasauna

Vuorimiehenkatu 17

Vuorimiehenkatu 17

1 590 000,00 € 152,5 m²

Ullanlinna, Helsinki | Kerrostalo 1928 4h, k, kph, s, p (yj: 4 + K)

Huvilatie 5

Huvilatie 5

1 190 000,00 € 174 m²

Hanko, Hanko | Omakotitalo 7 h, k, 2 x eteinen, eteisaula-käytävä, s-os., 3 x parveke

Itäinen Puistotie 12

Itäinen Puistotie 12

1 820 000,00 € 191 m²

Kaivopuisto, Helsinki | Kerrostalo 1934 5-6 h, k, 2 kph, wc, vh, 2 parveketta (yj: 3 r + kök ja 5 r + kök)

Kuninkaanniemi 10

Kuninkaanniemi 10

5 850 000,00 € 378 m²

Westend, Espoo | Erillistalo 2008 7h+k+saunaosasto+at (talo A) + rakentamaton paikka D

Kuusiniementie 11

Kuusiniementie 11

2 790 000,00 € 253 m²

Kuusisaari, Helsinki | Erillistalo 2020 6h, k, 2kph, saunaosasto, khh (yj: 5h+k)

Lökholmen

Lökholmen

380 000,00 € 66 m²

Tammisaari, Raasepori, Raasepori | Mökki Tai Huvila 1986 2h, k, oh, kph, sauna

Ehrensvärdintie 10

Ehrensvärdintie 10

1 750 000,00 € 129 m²

Eira, Helsinki | Kerrostalo 1913 4h, k, kph, eril. wc, vh, et (yj: 4h+k+kph)

Kuusiniementie 5

Kuusiniementie 5

4 100 000,00 € 545 m²

Kuusisaari, Helsinki | Omakotitalo 1951 5h, k, takkah, khh, kph, sh, wc+saunarakennus+toimistorakennus

Kasarmikatu 28

Kasarmikatu 28

1 790 000,00 € 182 m²

Kaartinkaupunki, Helsinki | Kerrostalo 1882 3h, k, rt, 2 kph, khh, wc, 2 p

Itäinen Puistotie 11

Itäinen Puistotie 11

3 300 000,00 € 214 m²

Kaivopuisto, Helsinki | Kerrostalo 1908 6h, k, 2x kph, 2x erill. wc, p (yj: 6h+k+2xkph)

Lökholmen

Lökholmen

830 000,00 € 170 m²

Tammisaari, Raasepori, Raasepori | Mökki Tai Huvila 1986 Talo: 4 mh, k, oh, khh, s, 2 kph, 2 wc Rantasauna: k, kph, s

Vuorimiehenkatu 23b

Vuorimiehenkatu 23b

1 468 000,00 € 135 m²

Ullanlinna, Helsinki | Kerrostalo 1907 3h, avok, 2 kph, wc (YJ: 3 h+k+ph)

Westendintie 40 B

Westendintie 40 B

2 150 000,00 € 200 m²

Westend, Espoo | Omakotitalo 2019 5h, k, s, ask./at

Merikatu 27-29

Merikatu 27-29

1 750 000,00 € 110,5 m²

Eira, Helsinki | Kerrostalo 1914 4h, k, 2wc/kph, sauna (yj 4h+k)

Westendintie 53

Westendintie 53

3 490 000,00 € 277 m²

Westend, Espoo | Erillistalo 2018 4-5h, oh, rt, keittiö, tv-huone, khh, vh, kph ja sauna, 3 wc, kuntoiluhuone, varasto, at (Yhtiöj. 4h+k+s+ kellari+at+tekn. tila)

Abborholmintie/Ahvensaarentie 60

Abborholmintie/Ahvensaarentie 60

2 750 000,00 € 345 m²

Barösund, Inkoo | Mökki Tai Huvila 1946 7 h, k, halli

Westendintie 67B

Westendintie 67B

4 850 000,00 € 246 m²

Westend, Espoo | Omakotitalo 2025 5-6 h, k, s-os., uima-allas, at

Merikatu 1

Merikatu 1

6 950 000,00 € 338 m²

Ullanlinna, Helsinki | Kerrostalo 1900 7h, k, kph, sauna, parveke (Yhtiöj. 7 H+K)

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Ullanlinna Myyty

Ullanlinna

Helsinki | Kerrostalo 24 m2

Kamppi Myyty

Kamppi

Helsinki | Kerrostalo 105 m2

Jorvas Myyty

Jorvas

Kirkkonummi | Omakotitalo 292 m2

Porkkala, Tullandet Myyty

Porkkala, Tullandet

Kirkkonummi | Mökki Tai Huvila

Katajanokka Myyty

Katajanokka

Helsinki | Kerrostalo 184 m2

Ullanlinna Myyty

Ullanlinna

Helsinki | Kerrostalo 93 m2

Punavuori Myyty

Punavuori

Helsinki | Kerrostalo 279 m2

Ullanlinna Myyty

Ullanlinna

Helsinki | Kerrostalo 89 m2

Ullanlinna Myyty

Ullanlinna

Helsinki | Kerrostalo 70 m2

Hietalahti Myyty

Hietalahti

Helsinki | Kerrostalo 110 m2

Ullanlinna Myyty

Ullanlinna

Helsinki | Kerrostalo 99 m2

Ullanlinna Myyty

Ullanlinna

Helsinki | Kerrostalo 58 m2

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.