Charlotta Pöntinen

Charlotta Pöntinen

kiinteistönvälittäjä LKV, visualisti

Kielitaito: suomi, englanti

2025

Minut on palkittu Bo Lahden tiimin Vuoden markkinoija -palkinnolla.

Yrittäjätaustan omaava Charlotta on positiivinen, tavoitteellinen ja helposti lähestyttävä. Hän panostaa työhönsä täysillä varmistaakseen asiakkailleen sujuvan ja tuloksellisen asuntokaupan. Hänelle tärkeintä on asiakkaan kuunteleminen ja parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttaminen, oli kyseessä sitten asunnon myynti tai uuden kodin etsiminen. Charlotalla on vahva tausta asiakaspalvelusta, myynnistä ja markkinoinnista, erityisesti digitaalisen markkinoinnin parista – hän ymmärtää kuinka kohde saadaan näkyväksi ja herättämään kiinnostusta ostajien silmissä. Visuaalisena ihmisenä hän osaa myös tunnistaa asunnon parhaat puolet ja tuoda nämä esille myyntiä tukevalla tavalla. Syntyperäisenä orimattilalaisena hän tuntee Päijät-Hämeen alueen perusteellisesti ja seuraa aktiivisesti asuntomarkkinan kehitystä alueella.

Vapaa-ajallaan hän viettää aktiivista elämää perheen ja ystäviensä kanssa, liikkuen luonnossa, matkustaen ja urheillen. Kesäisin hänet voi löytää golfkentiltä ja talvisin laskettelurinteestä.

Varaa aika kalenteristani

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Salpakankaantie 1

Salpakankaantie 1

24 000,00 € 31 m²

Salpakangas, Hollola | Kerrostalo 1966 1h+kk+kh

Laaksokatu 3

Laaksokatu 3

129 000,00 € 61 m²

Paavola, Lahti | Kerrostalo 1995 2h,k,s,kph,wc,lasitettu parveke

Kymintie 6

Kymintie 6

129 000,00 € 42 m²

Paavola, Lahti | Kerrostalo 2002 2h, kt, kph, s, lasit.p (yj:2h+kk+s)

Päijänteenkatu 13

Päijänteenkatu 13

119 000,00 € 52 m²

Keski-Lahti, Lahti | Kerrostalo 1961 2h, k, kph/wc, lasit.p (YJ 2h+k)

Mäyränkatu 2

Mäyränkatu 2

72 000,00 € 96,5 m²

Jyränkö, Heinola | Rivitalo 1982 oh, k, 2-3mh, wc, khh, kph, s (YJ: 4h+k+s)

Koskitie 1

Koskitie 1

48 000,00 € 74,5 m²

Tönnö, Orimattila | Kerrostalo 1965 3h, k, kph/wc, lasit.p. (YJ: 3h+k)

Lautamiehenkatu 2

Lautamiehenkatu 2

146 000,00 € 79 m²

Asemantausta, Lahti | Luhtitalo 1991 3h, k, kph/s, wc, vh, lasit.p (YJ: 3h+k+sauna)

Salpakankaantie 12

Salpakankaantie 12

85 000,00 € 91 m²

Okeroinen, Hollola | Kerrostalo 1967 4h, k, kph, wc, p (yj: 4h+k)

Jyvätie 6

Jyvätie 6

159 000,00 € 144 m²

Kartano, Hollola | Omakotitalo 1967 3mh, oh, k, 2xwc, kph, s, khh, at

Uotilankatu 20

Uotilankatu 20

109 000,00 € 99,1 m²

Riihelä, Lahti | Rivitalo 1978 4h, k, kph/khh/wc, s, wc, var (YJ: 4h+k+s)

Maisterinkatu 8

Maisterinkatu 8

179 000,00 € 77 m²

Asemantausta, Lahti | Omakotitalo 1975 oh, 2mh, k, wc, kph, s, 2vh

Riiheläntie 5

Riiheläntie 5

59 000,00 € 132 m²

Lammi, Hämeenlinna | Omakotitalo 1978 oh, 3mh, k, th, vh, khh, kph, s, wc

Kustaantie 3

Kustaantie 3

12 750,00 €

Herrala, Hollola | Omakotitalotontti

Tommolankatu 8

Tommolankatu 8

62 000,00 € 75 m²

Tommola, Heinola | Kerrostalo 1965 3h, k, kph, wc, lasit.p. (yj: 3h+k+kh)

Alokkaankatu 7

Alokkaankatu 7

248 000,00 € 150 m²

Metsä-Hennala, Lahti | Omakotitalo 1991 Oh, k, th, 2-3 mh, 2 wc, psh, s, 2 vh, 2 auton talli, varasto

Onnelantie 18

Onnelantie 18

79 000,00 € 29 m²

Paavola, Lahti | Kerrostalo 1930 1hh, kk, kph/wc

Kyminkatu 50

Kyminkatu 50

175 000,00 € 205 m²

Tommola, Heinola | Omakotitalo 0h, 3mh, kirjasto, th, ph, s, khh, 2 wc, varastot, tekninen tila, autotalli

Jokiäyräänkatu 12

Jokiäyräänkatu 12

239 000,00 € 131,5 m²

Pirttiharju, Lahti | Omakotitalo 1990 4-5h, k, kph, s, 2 wc, 2 vh, khh, at, ak, var.

Riihitarhankatu 3

Riihitarhankatu 3

78 000,00 € 74 m²

Tonttila, Lahti | Kerrostalo 1969 3h, k, kph, wc, s, lasit.p

Kaivolankatu 2

Kaivolankatu 2

175 000,00 € 159 m²

Mukkula, Lahti | Rivitalo 1967 Oh, 3-4mh, k, ph, s, 2 wc, vh, p, autotalli

Norantie 117

Norantie 117

287 000,00 € 130 m²

Voipala, Sysmä | Mökki Tai Huvila Tupakeittiö, 2-3 mh, ph/wc, eteinen

Juttukatu 7B

Juttukatu 7B

229 000,00 € 119 m²

Renkomäki, Lahti | Paritalo 2007 4h,k,kph,khh,s.wcx2, vh,autokatos,varasto

Myllypolku 1

Myllypolku 1

37 500,00 € 59 m²

Myllylä, Orimattila | Kerrostalo 1977 2h, k, vh, kph/wc, las.p.

Tuomalantie 19C

Tuomalantie 19C

50 000,00 € 17,3 m²

Pappila, Hollola | Mökki Tai Huvila 1964 1h, kk, kuisti

Kurenlahdentie 21

Kurenlahdentie 21

205 000,00 € 72,5 m²

Eko, Hartola | Mökki Tai Huvila Oh, avokeittiö, 2mh, avoyläkerta, khh, kph, s, eteinen

Valkovuokonkuja 12

Valkovuokonkuja 12

149 000,00 € 130 m²

Kankaamäki, Tönnö, Orimattila | Omakotitalo 1965 2mh, oh, rt, k, 3xvh, pkh, khh, wc, ph, s, tekn, kylmäkomero, at.

Honkarannantie 80

Honkarannantie 80

828 000,00 € 149,7 m²

Kertunmaa, Lahti | Mökki Tai Huvila 2010 Oh/avokeittiö, 3 mh, aula, pkh, ph, s, 2 wc, p, lasitetut kuisti, terassi

Kouluntie 20

Kouluntie 20

120 000,00 € 119,5 m²

Järvelä, Kärkölä | Omakotitalo 1971 4h, avoin ruokailutila-keittiö, kph/wc, wc, vh, pkh, kph, s, tekn, at, varastot

Soramäentie 88-89

Soramäentie 88-89

368 000,00 €

Virmaila, Padasjoki | Mökki Tai Huvila Lohkonummi: AK: tupa, mh, kk, s, ph. YK: Oh, mh, alkovi. Nummentaus: AK: tupa. k. mh, s, ph, wc. YK: aula, 2 mh.

Kymärintie 5

Kymärintie 5

109 000,00 € 74 m²

Virtaa, Sysmä | Omakotitalo 1967 3h, k, ph, s.

Hämeenkatu 12

Hämeenkatu 12

137 800,00 € 32 m²

Keskusta, Lahti | Kerrostalo 2018 1h, kt, ph, p (yj: 1h+kt)

Rantatie 708

Rantatie 708

1 490 000,00 € 858 m²

Pyhäniemi, Hollola | Omakotitalo 1780 Kartano (Päärakennus), sivurakennus (Kavaljeeri), luhtiaitta ja jääkellari. Tykinpyörätehdas.

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Keskusta Myyty

Keskusta

Lahti | Kerrostalo 42 m2

Karisto Myyty

Karisto

Lahti | Omakotitalo 163 m2

Myllylä Myyty

Myllylä

Orimattila | Rivitalo 44 m2

Asemantausta Myyty

Asemantausta

Lahti | Kerrostalo 49 m2

Kurhila Myyty

Kurhila

Asikkala | Omakotitalo 162 m2

Keskusta Myyty

Keskusta

Lahti | Kerrostalo 22 m2

Viljamaa Myyty

Viljamaa

Orimattila | Rivitalo 59 m2

Jalkaranta Myyty

Jalkaranta

Lahti | Kerrostalo 43 m2

Keskusta Myyty

Keskusta

Orimattila | Kerrostalo 50 m2

Jokela Myyty

Jokela

Orimattila | Rivitalo 56 m2

Jyränkö Myyty

Jyränkö

Heinola | Rivitalo 80 m2

Asemantausta Myyty

Asemantausta

Lahti | Luhtitalo 92 m2

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.