2020, 2021, 2022, 2023, 2024, 2025

Olen saanut Bo Best -tunnustuksen. Tunnustus myönnetään vuosittain poikkeuksellisen upeaa myynnillistä työtä tehneille Bo:n huippuvälittäjille.

Saijalla on jo usean vuoden kokemus kotien myynnistä ja työn hän kokee kiehtovana ja inspiroivana. Pitkä kokemus yrittäjänä on tuonut mukanaan monipuolisen osaamisen, laajan asiakasverkoston sekä periksiantamattomuutta ja rohkeutta kaupantekoon. Asuntokaupoissa Saija on huomannut, kuinka tärkeää on kohdata jokainen asiakas omana itsenään ja kuunnella heitä. Voi siis sanoa, että Saija on todella hyvä ihmisten kanssa. Oman yrityksen johtaminen ja partnerina toimiminen ovat hänelle unelmien elämistä, ja monesti unelmista ja tunteesta on kyse myös asuntokaupoissa. Yhä useammin koti löytyy sosiaalisen median kautta ja Saija onkin taitava somevaikuttaja. Saija on aikaisemmalta koulutukseltaan artesaani ja hän rakastaakin luovaa tekemistä hektisen työn vastapainona. Saijan on voinut nähdä suunnittelemassa asuntojen sisutuksia sisustusohjelma INNO:ssa. Tarvittaessa työkalut pysyvät myös hänen käsissään, sillä onhan hän ollut mukana rakennuttamassa omakotitaloaan ja lukuisia remppakohteita.

Varaa aika kalenteristani

Palvelumme lyhyesti

Korkeatasoinen myyntistailaus ja -kuvaus kuuluvat aina palveluun

Tuomme asuntosi parhaat puolet ja tunnelman esiin. Valitsemme parhaat kuvakulmat ja upeiden valokuvien avulla erotumme muista vastaavista kohteista. Tiimissämme toimivat alan lahjakkaimmat asuntovalokuvaajat ja stailaajat.

Myynnin tukena vahva brändi ja moderni markkinointi

Olemme yksi asumisen tunnetuimmista ja ihailluimmista brändeistä Suomessa. Näymme siellä, missä potentiaaliset ostajat ovat: digi, sosiaalinen media, asuntoportaalit, podcast, display, printti, tapahtumat.

Edistykselliset asuntokaupan digitaaliset työkalut

Olemme alan edelläkävijä ja kehitämme jatkuvasti uutta. Digitaalisen palveluvalikoiman ansiosta asuntosi myynti on nopeaa ja toteutuu tarvittaessa vaikka lähes kokonaan etänä. Tiedät koko ajan, missä mennään asuntosi myynnin eri vaiheissa.

Myytävät kohteet

Vihnetie 2

Vihnetie 2

379 000,00 € 103 m²

Venka, Naantali | Omakotitalo 2026 4h, k, khh, ph, s, wc, vh, et, 2 x var, autokatos, terassi

Veljenkuja 11

Veljenkuja 11

438 000,00 € 137 m²

Hirvensalo, Toijainen, Turku | Omakotitalo 2026 5h, k, rt, khh, ph, s, 2 x wc, aula, vh, et/aula, avoterassi, katettu kuisti

Vanha Pikisaarentie 34

Vanha Pikisaarentie 34

468 000,00 € 101 m²

Hirvensalo, Turku | Rivitalo 2021 Oh, avok, 3mh, wc, ph/khh/s, terassit, ak + var. (yj 4h+k+s)

Jalostusasemankatu 13a

Jalostusasemankatu 13a

334 000,00 € 55 m²

Rauhalinna, Kaarina | Kerrostalo 2024 oh, avok, 2mh, ph/wc/s, vh, parvi ja lasitettu parveke (yj 3h+kt+s+parvi+parveke)

Lauklähteenkatu 6

Lauklähteenkatu 6

198 000,00 € 91 m²

Ilpoinen, Turku | Kerrostalo 1973 4h, k, kph, wc, vh, et, parveke (yj 4 h+k)

Skvallerbäckintie 144

Skvallerbäckintie 144

1 350 000,00 € 91,7 m²

Högsåra, Kemiönsaari | Mökki Tai Huvila 2023 oh/rh, 4xmh+avok+kph/wc, rantasauna/th, var/at

Ahokuja 3

Ahokuja 3

149 000,00 € 65 m²

Piikkiö, Kaarina | Kerrostalo 2011 2h, k, kph, s, et, parveke (yj 2h+k+s)

Ketokuja 1

Ketokuja 1

268 000,00 € 110 m²

Satto, Rusko | Omakotitalo 4h, k, wc, khh, ph/wc/s, vh

Puutarhakatu 9a

Puutarhakatu 9a

178 000,00 € 42 m²

Keskusta, Turku | Kerrostalo 1938 2h, k, ph, wc, et (yj 2h+kk)

Hämeenkatu 6

Hämeenkatu 6

133 000,00 € 27 m²

Itäinen Keskusta, Turku | Kerrostalo 1976 1h, kt, ph/wc (yj 1h+kt)

Kommonkatu 22

Kommonkatu 22

348 000,00 € 120 m²

Hirvensalo, Turku | Omakotitalo 2011 Oh, 4h, k, wc, khh, ph/s/wc, vh, at, var.

Kaivokatu 14

Kaivokatu 14

198 000,00 € 75,5 m²

Keskusta, Naantali | Luhtitalo 1982 3h, avok, ph/s, wc, parveke (yj 3h+k+s)

Murroskuja 4

Murroskuja 4

228 000,00 € 88 m²

Kerttula, Raisio | Kerrostalo 2014 3-4h, k, s/ph/khh/wc, vh+lasitettu parveke (yj 3-4h+k+s)

Puutarhakatu 17

Puutarhakatu 17

398 000,00 € 140,5 m²

Keskusta, Turku | Kerrostalo 1981 3-4h+k+s/ph/wc+wc+terassi+parv (yj: 4h+k+saunaosasto+autopaikka no: 42)

Eerikinkatu 37

Eerikinkatu 37

398 000,00 € 112 m²

Keskusta, Turku | Kerrostalo 1925 3h, k, wc. ph/wc (yj 4 huonetta ja keittiö)

Pakkikuja 4

Pakkikuja 4

554 000,00 € 197,1 m²

Kajamo, Masku | Omakotitalo 2012 Oh, 3 mh, 2xaskartelut. avok, yläkerran oh/aula, s/ph, 2xwc, khh, vh, varastoja, autotalli ja pihasauna

Lennunkuja 2

Lennunkuja 2

619 000,00 € 159 m²

Hirvensalo, Turku | Omakotitalo 2021 Oh, 5mh, avok, ph/wc, khh, 2xwc, ph/s, autokatos

Esimerkkejä myydyistä kohteista

Keskusta Myyty

Keskusta

Turku | Kerrostalo 84 m2

Piikkiö Myyty

Piikkiö

Kaarina | Rivitalo 112 m2

Vasaramäki Myyty

Vasaramäki

Turku | Omakotitalo 124 m2

Portsa Myyty

Portsa

Turku | Puutalo-Osake 29 m2

Mälikkälä Myyty

Mälikkälä

Turku | Rivitalo 127 m2

Keskusta Myyty

Keskusta

Turku | Kerrostalo 65 m2

Raadelma Myyty

Raadelma

Kaarina | Paritalo 129 m2

Kuusisto Myyty

Kuusisto

Kaarina | Rivitalo 104 m2

Hirvensalo Myyty

Hirvensalo

Turku | Rivitalo 127 m2

Majakkaranta Myyty

Majakkaranta

Turku | Kerrostalo 76 m2

Hietamäki Myyty

Hietamäki

Mynämäki | Omakotitalo 127 m2

Keskusta Myyty

Keskusta

Raisio | Rivitalo 87 m2

Esitetyt kohteet ovat poimintoja viimeisen vuoden aikana myydyistä kohteista.