Joulumieltä eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille Vuosittain järjestettävällä Joulupuu-keräyksellä kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Keräykseen voivat...
Hiljentyykö vilkas asuntomarkkina edes jouluksi? Juuri nyt asuntokaupan kovaa tahtia ei tunnu taittavan mikään. Kesästä alkanut pula myynnissä olevista kohteista on vaikuttanut sekä myyntiaikoihin että hintoihin. Bo LKV:llä ennustetaan nyt myös joulukuusta aktiivista myyntisesonkia.
Lokakuu jatkoi asuntokaupan positiivista trendiä Bo LKV:ssa syksyn asuntokaupan aktiviteetti pysyi korkealla myös lokakuussa. Kuvaavaa on se, että Bo:n euromääräinen myynti kasvoi lokakuussa 2020 noin 7 prosenttia verrattuna edellisen vuoden lokakuuhun.
Syyskuussa asuntokauppa kuumeni ennätystasolle Vilkkaan kesäkauden jälkeen odotuksissa on ollut aktiivinen asuntokaupan syksy. Syyskuussa tapahtunut asuntokaupan raju kiihtyminen näyttää silti yllättäneen lievästi kaikki markkinatoimijat. Syyskuun asuntokaupan ilmiöitä ovat olleet suurten kauppamäärien lisäksi hyvien kohteiden äärimmäisen lyhyet myyntiajat ja jopa ennen ensiesittelyä myydyt kohteet.
Taloustutkimus: Bo LKV on Suomen innovatiivisin kiinteistönvälittäjä Bo LKV tunnetaan paitsi luotettavasta ja asiantuntevasta kiinteistönvälityksestä myös suvereenista markkinointiosaamisestaan, selviää tuoreesta Taloustutkimuksen Suomi tänään 2020 -tutkimuksesta. Bo arvioitiin usealla mittarilla alan parhaimmaksi toimijaksi. Sillä on informatiivisimmat kuvat, laadukkain ja kiinnostavin mainonta ja se on alansa innovatiivinen edelläkävijä, joka tuntee asumisen trendit.
Normaalin vilkas asuntokauppasyksy käynnissä Elokuu jatkui Bo LKV:ssä siihen mihin heinäkuu jäi. Median uutisointi koronakehityksestä tai taloudellisen kehityksen epävarmuustekijöistä ei jarruttanut asuntokauppaa kasvukeskuksissa elokuussa mitenkään. Asuntokaupan syksy on käynnistynyt normaalin vilkkaana.
Kesällä asuntokauppa kasvoi ripeästi, elokuu käynnistynyt vilkkaasti Asuntokaupan vuoristorata jatkui kesällä, kun koronan aiheuttama volyymin voimakas huhtikuinen lasku vaihtui ripeäksi kasvuksi, joka asettui kaupungista ja asuntokaupan toimijasta riippuen kesä-heinäkuussa joko lähelle tai jopa yli edellisen kesän tason. Bo LKV:ssa kasvu heinäkuusta 2019 heinäkuuhun 2020 oli jopa 37 %. Syksyn asuntokauppamarkkina on käynnistynyt vilkkaasti. Hinnat ja myyntiajat ovat normaaleja.
Heinäkuu oli Bo:ssa erinomainen asuntokauppakuukausi Bo LKV:ssa heinäkuun asuntomyynti oli korkeammalla tasolla kuin yhtenäkään heinäkuuna yhtiön historiassa. Verrattuna vuoden 2019 heinäkuuhun Bo LKV:n liikevaihto nousi ennakkotietojen mukaan 37 prosenttia ja kauppoja tehtiin hurjat 43 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Erittäin vahvaan kesäkuuhun nähden oltiin liikevaihdossa vain 2 prosenttia jäljessä.