Pohjois-Helsingissä sijaitseva Oulunkylä on suuri kaupunginosa, jossa asuu noin 24 000 asukasta. Oulunkylän asuinalueisiin kuuluu Maunula, Maunulanpuisto, Metsälä, Patola, Pirkkola, Veräjälaakso ja Veräjämäki. Oulunkylän talokanta koostuu pääasiassa kerros- ja pientaloista. Alueella ilahduttaa laajat virkistysalueet sekä hyvä määrä palveluita, joista iso osa löytyy Oulunkylän keskustasta rautatieaseman läheisyydestä – palveluihin kuuluu muun muassa Ogelin liikekeskus, kirjasto, posti, terveysasema ja apteekki. Maunulan keskustasta löytyy eri liikkeitä sekä kirjasto. Vapaa-aikaan Oulunkylä tarjoaa esimerkiksi suuren liikuntapuiston, josta löytyy jalkapallokenttä, jäähalli, tekojäärata, liikuntasaleja ja montaa muuta. Oulunkylästä on monipuoliset liikenneyhteydet – alueen keskustassa on bussi- ja junaliikenteen solmukohta, joten liikkumaan pääsee helposti sekä Helsingin keskustaan että muualle pääkaupunkiseudulle.
Oulunkylän lähialueisiin kuuluu Pasila, Käpylä, Koskela, Haaga, Kaarela, Pakila, Viikki, Pukinmäki ja Malmi.
Asuintilojen pinta-ala Asunnon varsinaiset huonetilat ja muut asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne). Tiloihin ei ole laskettu mukaan asunnon varastotiloja, autosuojaa, teknisiä tiloja tai muita vastaavia asunnossa olevia tiloja.
Kokonaispinta-ala Asunnon kaikki tilat mukaan lukien asunnon varsinaiset huonetilat ja asumisen toimintoihin tarvittavat tilat (esim. pesutilat, vaatehuoltotilat, eteistilat jne.) sekä rivi-, pari-, erillis- ja omakotitaloissa lisäksi asunnon yhteydessä olevat muut tilat, kuten mm. varastotilat, autotalli/autosuoja ja tekniset tilat.
279 000 € 51,5 m2
Oulunkylä, Helsinki | Puutalo-osake 1906 2h+k+rt+rk+kph+kaakeliuuni+parveke
265 000 € 77 m2
Veräjämäki/Oulunkylä, Helsinki | Kerrostalo 1964 4h, k, vh, kph, p
210 000 € 41,5 m2
Maunula, Helsinki | Kerrostalo 1963 2 h, kk, kph, las. parveke
678 000 € 127 m2
Metsälä, Helsinki | Paritalo 2019 5h, kt, 2kph, s, p, terassi, ulkovarasto
398 000 € 86,5 m2
Maunula, Helsinki | Kerrostalo 1962 4h+k+kph+wc+parveke
295 000 € 53,5 m2
Oulunkylä, Helsinki | Kerrostalo 1955 3-4 h, avok, kph, vh, p (yj: 3h+kk)
489 000 € 149 m2
Veräjämäki, Oulunkylä, Helsinki | Rivitalo 1974 4h+th+k+kph+s+2wc+vh+p
469 000 € 97 m2
Oulunkylä, Helsinki | Kerrostalo 1932 3 h, k, halli, saunaos., 2 wc, kph ja kh (Yj:n mukaan 2-3 h + k)
235 000 € 55 m2
Maunula, Helsinki | Kerrostalo 1954 2h, k, kph ja parveke (yj:n muk. 2 h+k+parv.)
215 000 € 61,5 m2
Maunula, Helsinki | Kerrostalo 1962 3h, k, kph, las.p
265 000 € 64 m2
Maunula, Helsinki | Kerrostalo 1962 3h,k,kph,wc, lasitettu parveke (yj:n mukaan 3h+k)
249 000 € 42,5 m2
Oulunkylä, Helsinki | Kerrostalo 2015 2h, avok, vh, kh, lasitettu parveke (yj. 2 h+kt+s)
239 000 € 28 m2
Oulunkylä, Helsinki | Kerrostalo 2022 1h,kt,kph,rans.parveke (yj:n mukaan 1H+KT)
« ‹ Sivu 1/1› »
Ajanvarauskalenteristamme varaat maksuttoman tunnin arviokäynnin sinulle sopivaan aikaan. Voit myös varata 15 minuutin puhelinajan keskustellaksesi välittäjän kanssa kotisi myyntiin liittyvistä kysymyksistä. Aloita valitsemalla alueesi ja näet heti vapaat ajat.